Saimaan runokiertue 2009-
Saimaan runokiertue on kokonaisvaltainen ilmiö johon kuuluu yhtä lailla purjehtiminen, poikkitaiteelliset/tieteelliset runoesitykset kuin koko vuoden aikana kertynyt metafyysinen lataus.
Runokiertue on Tuulten akatemia, se on niin kovaa vauhtia pitkin Saimaata, ettei liskot pysy perässä, se on kampakeraamista poljentoa ja sanan alkemiaa, ihmiskokeita ja tulevia perinnelajeja. Se on elämäntapa ja loma helvetistä.
SAIMAAN RUNOKIERTUE Nro4. 2009 Kertomus
Ensimmäinen Saimaan runokiertue järjestettiin vuonna 2006. Kokoonpanoon kuuluivat runoilijat Juha Rautio, Topi Paalanen sekä Samuli Laurikainen. Tänä vuonna mukaan lähtevät ensimmäistä kertaa myös jonglöörirunoilijat Sakari Männistö ja Miika Nuutinen. Edellisinä vuosina Runokiertue on käynyt Kuopiossa, Joensuussa, Savonrannalla, Oravissa, Puumalassa, Imatralla, Lappeenrannas-sa sekä lukuisilla laitureilla, saarilla ja luodoilla.
Projektin kiintopisteet
- Purjehdus
- Poikkitaiteelliset esitykset
- Paikallisten kohtaaminen
- Odottamattomat tilanteet
- Kaiken perusteellinen dokumentointi
Lähtökohdat
Kaikkia veneeseen nousseita taiteilijoita yhdistää synnyinseutu Saimaan rannoilla.
Kiertueen taustalla on Sirkus- ja musiikkiyhdistys Agit-Cirk, johon suurin osa esiintyjistä kuuluu. Yhdistyksen aikaisemmissa esityksissä: Nouse luontoni lovesta 2009, Transsi ja sen varjo 2008, Panohommia ja kirjoitusvirheitä 2006, sekä You can't make a lion out of a butterfly 2005, on tutkittu tekstin ja liikkeen suhdetta. Tekstin ja liikkeen yhdistäminen on oleellisessa osassa myös Saimaan runokiertueella.
Esityksen sisältö
Esitys sisältää Juha Raution folk -henkisiä lauluja, Miika Nuutisen runoja, Samuli Laurikaisen runoja, sekä Sakari Männistön jongleerausta. Osa esityksen materiaalista on Agit-Cirkn esityksestä Panohommia ja kirjoitusvirheitä, jossa esiintyy Nuutinen ja Männistö. Kiertueelle pätkistä tehtiin uusia versioita, joihin Rautio ja Laurikainen tekivät äänimaiseman. Juha Raution esittämät laulut ovat kaikki hänen omaa tuotantoaan ja tällä kiertueella ensimmäistä kertaa kuultavissa.
Esityksen tekstit ja laulut käsittelevät ihmissuhteita ja olemassa olemisen tuskan erilaisia muotoja. Laajaa ja paljon käsiteltyä aihepiiriä tiivistettiin yhtenäisellä hyvin henkilökohtaisella lähestymistavalla. Heikoilla jäillä kulkemisen tematiikka sitoi esityksen tiiviiksi ja helposti lähestyttäväksi kokonaisuudeksi.
2009 Kiertueen jäsenet
- Juha Rautio, esiintyjä, runoilija, trubaduuri, Agit-Cirk ry.
- Samuli Laurikainen, esiintyjä, kippari, diplomi-insinööri, runoilija
- Miika Nuutinen, esiintyjä, runoilija, Agit-Cirk ry.
- Sakari Männistö, esiintyjä, sirkustaitelija, Agit-Cirk ry.
- Teemu Juutilainen, valokuvaus
- Ismo Torvinen, dokumenttikuvaus
Kiertue
Kiertue alkoi harjoituksilla perjantaina 10.7. ja lauantaina 11.7. Savonlinnassa.
Esityksiä kiertueelle tuli yhteensä yksitoista.
Kiertueen keikkoja ei sovittu etukäteen - menimme paikalle ja tarjosimme esitystä. Korvaus oli yleensä ilmainen venepaikka, telttapaikka, ruoka, muutamia juomia ja sauna, sekä se mitä ihmiset halusivat hattuumme antaa. Keikkojen sopimatta jättäminen oli tietoinen päätös, joka epävarmuudessaan ja epäkäytännöllisyydessään korosti tuulten viemänä kulkemisen ideaa.
Kiertueella oli ensimmäistä kertaa mukana myös auto. Se oli välttämätön näin suurella porukalla kulkiessa. Autossa mahtui kulkemaan esiintymistavarat sekä kaksi/kolme henkilöä. Autoilevat menivät paikalle aikaisemmin haistelemaan kylän tunnelmaa ja sopimaan illan esiintymisestä.
Reitti ja esiintymiset:
- La 11.7. Savonlinna, Pikkukakkosen puisto
- Su 12.7. Rantasalmi, bussiaseman baari, Kaarle Kustaa
- Ma 13.7. Enonkoski, Koskelan baari
- Ti 14.7. Savonranta, Noidankattila ja neljän tien risteys
- Ke 15.7. Rääkkylä, Paksuniemi ja Wanhaholvi
- To 16.7. Joensuu, Joki-Asema
- Pe 17.7. Liperi, Rantamakasiinit
- La 18.7. Joensuu, Popkatu
Oleellinen osa kiertuetta on korkealentoinen jatkuvasti päivittyvä blogi netissä.
ESITYKSET
La 11.7. Savonlinna, Pikkukakkosen puisto
Ensimmäinen esiintyminen, esityksen kesto noin 40min. Yleisönä oopperaan matkaavaa kulttuuriväkeä, lapsiperheitä ja muita satunnaisia. Oopperayleisö ei poikkeuksia lukuun ottamatta jäänyt katsomaan.
Vastaanotto oli paikalle jääneiltä katsojilta positiivinen ja kiinnostusta poikkitaiteellista projektia kohtaan löytyi. Ainakin kaksi henkilöä oli saapunut paikalle Itä-Savossa olleen lehtiartikkelin perusteella.
Su 12.7. Rantasalmi, bussiaseman baari, Kaarle Kustaa
Rantasalmi on pienehkö kylä, jonka keskustasta löytyy kirjasto, bussi-asema, muutama kauppa ja huoltoasema. N.10km säteellä keskustasta löytyy muutamia leirintäkeskuksia golf-kenttineen ja muine hienouksineen. Näissä paikoissa viihtyvät varakkaat citymaasturilla retkeilevät luonnonystävät.
Esiintymispaikaksemme löytyi keskustasta, bussi-aseman yhteydestä puukalusteinen viihtyisän oloinen olutbaari nimeltä Kaarle Kustaa. Katsojiksi osui paikallisia nahkatukkaisia nuoria ja heidän ystävättäriään, sekä muutamia vanhempia lomamatkalaisia. Yleisöä oli yhteensä noin 15kpl. Muutamien esiintyjien keskuudessa eli varmuus esityksen jälkeisestä fyysisestä palautteesta.
Keskustelu terassilla:
Esiintyjä: "Aloitamme pian sisällä esityksen, jos haluatte tulla katsomaan?"
Mies: "Tulin juuri ulos ettei tarvitse katsella sinua!"
Teimme esitykseen viime hetken muutoksia vähentääksemme baariin kuljetettavien tavaroiden määrää ja näin nopeuttaaksemme poistumista, sekä lyhentääksemme esityksen kestoa. Esitys löysi lopullisen mittansa 31min.
Lähtökohdista huolimatta esitys sujui hyvin, ja nahkatukkainen oluennauttijakin hymyili ja näytti hyväksyvän taiteilijoiden läsnäolon. Palaute oli hyvää ja esityksen päättyessä saimme aplodit.
Ma 13.7. Enonkoski, Koskelan baari
Enonkoskella on kaksi baaria, kievari, kauppa ja leipomo. Esiintymispaikkamme oli erittäin viihtyisä ja pieni. Paikkakunta herätti taiteilijoissa positiivisia tunteita.
Enonkoskella on ollut vahva runonlausunnan perinne. Kylällä asunut taiteilija joka järjesti runoiltoja oli muutamia vuosia sitten poistunut yhteisöstä, mutta häneltä oli jäänyt vahva kulttuurimyönteinen ilmapiiri. Ilmapiiri tai ei, Koskelan baarissa oli katsojina kolme paikallista, mukaan laskettuna baarin pitäjä. Joka piti kuppilaa auki lähes kaksi tuntia ylimääräistä, että ehtisimme tekemään esityksemme.
Esitys tehtiin väsymystilasta huolimatta vahvalla intensiteetillä ja palaute oli myönteistä. Dokumenttien ja esityksen jatkon kannalta hyvin onnistunut esitys.
Ti 14.7. Savonranta, Noidankattila ja neljän tien risteys
Savonrannassa keikkapaikkana oli uutuuttaan kiiltävä hirsinen satamaravintola Noidankattila. Sataman yhteydessä oli myös telttailumahdollisuus. Sovimme esiintymisestä venepaikka-, sauna-, ruoka-, juomapalkalla, mikäli paikalle saapuu porukkaa. Ja porukkaa tuli, jopa n.40hlö, teltoista ja paikalla olleista veneistä.
Ennen Noidankattilan keikkaa päätimme esiintyä kadulla, aiemmilta kiertueilta tutussa, neljän tien risteyksessä. Yleisönämme olivat mm.koiraa ulkoiluttanut mies, joka tosin jatkoi matkaansa heti kun otimme soihdut esiin (tämä oli ainut kerta koko kiertueen aikana kun otimme soihdut esiin, syykin oli siis ilmeinen), mopoilevat pojat, jotka pysähtyivät risteykseen kahdesti kierroksillaan, sekä joitakin ohi kulkevia autoja. Keikkapaikan kunniaksi päätimme tehdä uuden ohjelman, ei yhtään samaa pätkää kuin iltaohjelmassamme. Erittäin toimiva kokonaisuus, loppulaulun lauloimme ja soitimme läpi iloisen kakofonian hengessä. Kamera kävi ja nauhuri surisi.
Illan esitys oli pienellä lavalla ravintolan terassilla, taustalla idyllinen järvimaisema. Tunnelma oli erittäin vastaanottavainen ja hilpeä, esiintyjät olivat parhaimmillaan. Esityksen jälkeen Juha sai kuulla lyhyen elämäntarinan yhdeltä katsojista. Hän oli pienen yrityksen johtaja, jäänyt kiinni vaimolleen toisen naisen kanssa, nyt meni vahvasti alamäkeen, naama oli rutussa. Oli nauttinut esityksestä oikein paljon. Miika myi kirjan toiselle yleisön edustajalle.
Ke 15.7. Rääkkylä, Paksuniemi x2 + Wanhaholvi
Paksuniemen esiintymispaikka oli erittäin hieno puurakenteinen vanha talo, isolla terassilla.
Keikka oli sovittu kello kahdeksaksi. Melko pian kävi selväksi ettei osa esiintyjistä ehdi paikalle ennen kahdeksaa, tuulet olivat hyvät mutta reittivalinta oli hieman mutkitteleva ja aikataulu venyi. Ensimmäinen keikka kello kahdeksalta hoidettiin pienemmällä porukalla (Juha ja Miika), ja lupauksella koko porukan esiintymisestä kello yhdeksältä.
Emäntä juotti kahvia ja ruokki meidät pyttipannulla ja karjalanpiirakoilla. Katsojina oli veneilijöitä satamasta, vastaanotto oli hiljaista, positiivista, rauhallisen hyväksyvää, ehkä hieman oli aistittavissa sympatiaa väsyneen näköistä taiteilijaporukkaa kohtaan.
Toinen keikkapaikkamme oli entinen pankki, josta oli muokattu kuppila Wanhaholvi. Ainoat mainokset seinällä olivat meidän, ja seuraavalla viikolla esiintyvän stripparin. Baarin tunnelmaa on vaikeaa kuvailla, se on siisti yhdistelmä vilkkuvia valoja, kaakelipintoja, pöytäliinoja, pelikoneita, nahkasohvia, puhelinkauppaa ja baaritiskiä. Katsojina oli baarinpitäjä ja muutama hänen ystävätärtään, sekä baarinomistajan poika, jota kiinnosti nettailu koneella enemmän kuin esityksemme, välillä hän nosti katseensa meitä kohden vain laskeakseen sen takaisin näytölle. Esityksen loppuvaiheessa saimme vierailevaksi tähdeksi paikallisen noin 70v. miehen nimeltä Tommi. Emme alkaneet kilpalaulantaan tai lausuntaan, vaan osallistuimme Tommin kryptisiin tarinoihin soittamalla ja jongleeraamalla. Esityksen jälkeen jatkoimme juttua Tommin kanssa. Saimme olutta ja mansikoita. Vähän ajan kuluttua meiltä pyydettiin encorea ja Juha lauloi herkän laulun.
To 16.7. Joensuu, Joki-Asema
Paikka on suuri vierassatama, jonka yhteydessä on suurehko leirintäalue ja rantaravintola. Toistaiseksi suurin esiintymispaikkamme. Toistaiseksi pienin motivaatio. Tunteet aaltoilevat. Paikalla on noin 130hlö. Täältä tuskin löytyy Tommin kaltaista hullua sielua, valitettavasti.
Esitys aloitetaan kello yhdeksän ja noin 25% potentiaalisesta yleisöstä kiinnostuu, suurelle osalle ihmisistä olemme liian kaukana että he jaksaisivat nousta penkeiltään ja kävellä katsomaan. Esitys sujuu herkällä tunteella, joskin painimme ulkoilmaesityksessä äänen kuuluvuuden kanssa. Ne jotka tulivat katsomaan, osoittivat suosiotaan esityksen päättyessä. Jäimme keskustelmaan paikalle.
Ne näkivät ja kuulivat, jotka tahtoivat nähdä ja kuulla.
Pe 17.7. Liperi, Rantamakasiinit
Rantamakasiinit sijaitsevat vierasvenesatamassa. Paikka on Pienehkö ravintola, jossa karaoke soi tänäkin iltana.
Erikoinen keikka tulossa jälleen kerran. Motivaatio oli jäänyt edellisen illan ja väsymyksen hikisiin jalkoihin. Paikalla oli loppujen lopuksi noin kuusi katsojaa. Esityksen aikana kuulimme meihin selin istuneelta rouvalta kommentin puhelimeen: "Mitä?! En oikein kuule kun nuo mölisevät tuossa takana!", Miika luki Menin alkoon -tekstiään ja minä ilmaisin itseäni yhden keilan kanssa.
Nuori romanimies, joka saapui rouvansa kanssa ilmeisen vahingossa paikalle, osallistui illan ohjelmaan. Hän kertoi mm. härmäläisestä esileikistä, jossa mies menee huussiin paskalle ja komentaa emäntänsä sillä aikaa räpläämään itsensä valmiiksi. Myöhemmin samainen romani soitteli kitaraa taidokkaasti.
Parasta keikassa oli itse keikan tekeminen. Aloitimme esityksemme terassilla heti kun alkoi sataa. Yleisö oli katoksessa, me emme. Esityksemme kuluessa aurinko alkoi paistamaan hyvin matalalta, muodostaen taaksemme kaksi kirkasta sateenkaarta. Mieliala kirkastuu sään muutoksen myötä. Tumma taivas, kirkas aurinko ja sateenkaaret loivat esityksellemme arvokkaat puitteet. Pitsan ja muutaman palkkiohappaman ajaksi saimme juttuseuraa pienestä miehestä, joka oli ajanut ennen rekkaa. Hän houkutteli meitä yllätysesiintyjäksi veljensä synttärijuhliin seuraavalla viikolla, olisi kuuleman mukaan hyvät tarjoilutkin. Poistuimme paikalta hyvillä mielin, heti kun entinen rekkakuski oli laulanut Juhan kanssa duettona onnettaren valitseman karaokebiisin.
La 18.7. Joensuu, Popkatu- tapahtuma
Esiintymisen aloittaminen Popkadulla tuntui pitkän viikon ja hienojen pienten paikkojen jälkeen hankalalta. Paikalla olisi muutamia kaupunkilaisia ja muutamia ystäviämme. Teimme esityksen herkällä tunteenpalolla.
Järjestävä taho oli kiitollinen ja lupaili lisää keikkoja, nähtäväksi jää.
Saimaan runokiertue seilaa jälleen ensi kesänä - se, on lupaus!
Yhteenveto Saimaan kiertueen keikoista
Vastaanotto kiertueen esityksistä oli erittäin positiivinen. Monissa paikoissa meiltä kyseltiin jo ensi vuoden kiertueesta.
Paikkakuntalaiset olivat selkeästi kiitollisia toiminnastamme ja paikalle saapumisestamme. On selvää että esittävälle taiteelle on sijansa rajaseuduilla ja tämän kiertueen kaltaiselle toiminnalle on tilausta.
Mainonta hoitui pääasiassa puskaradion kautta, ihmiset kutsuivat ystäviään useiden kilometrien päästä katsomaan kun kerran on mitä katsoa. Katsojia oli joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta aina esitystämme seurattiin intensiivisesti.
Projektin mielekkyys näkyy, ei vain katsojien kiitollisuudessa, mutta myös esiintyjien halussa tehdä parhaansa esiintyessään. Näissä pienissä paikoissa on esiintyjä hyvin paljaana, toisin kuin kaupunkien kulttuuritiloissa, joissa voi suojautua lavasteiden, valojen ja kaiken maailman efektien ja kikkojen taakse. Täällä - esiintyjä on. Kiertue edesauttoi meitä pohtimaan omalla kohdallamme taiteilijuutta ja sen arvottamista muuhun yhteisöön nähden.
Esityksen luonne ja sisältö esiintymispaikkaan nähden tuntui olevan hyvin sopiva. Eksymisen ja itsensä etsimisen kirvoittamat tekstit ja laulut tuntuivat löytävän kosketuspintansa katsomoissa.
Vuoden 2010 kiertue
Kiertueen aikana pohdimme jo hyvin paljon ensi vuotta. Ensi vuoden kiertueesta tulee edellisiä vuosia pidempi. Esityksen luonne pysynee samana. Puolen tunnin esityksen lisäksi valmistelemme noin 10-15 minuutin mittaisen encore ohjelman.
Seuraavat näytökset
TURKU, KUTOMO
Ehkä-tuotanto Kalastajankatu 1 b
Ke 24.3. Klo 19.00
Pe 26.3. klo 19.00
La 27.3. klo 19.00
Su 28.3. klo 16.00
Liput 8/6€
Lippuvaraukset: info@ehka.net
Tiedustelut: 040-7656479
tai agitcirk@gmail.com
Kevään tapahtumia
Häpeä - Kabaree, Hki
Helsingin näytökset
Houkutus, Turku
Sampo Kurpan sanaton esitys yhdistelee teatteria ja sirkusta.
Kohti sua, Turku ja Hki
Periferia -monitaideprojekti
Esityksiä syrjäseuduilla, Lapissa ja Itä-Suomessa
Hiljaisuus -festivaali
Poikkitaiteellinen tapahtuma Kittilässä, Kaukosen kylässä 18.-20.6.2010.
Viimeissimmät päivitykset: 4.3.2010
Tenho
Viimeisimmät päivitykset 31.1.2010
Houkutus
Viimeisimmät päivitykset 9.1.2010
Houkutus
Kalenteri
Viimeisimmät päivitykset 1.12.09
Media. Kohti sua -demo (2009)
Kalenteri
Päivitykset 18.11.09
Esitykset. "Houkutus" 2010
Media. Saimaan runokiertue -video









