- Hiljaisuus-festivaali
- Saimaan Runokiertue
- Periferia-projekti
- Tanssit sirkuksella
- Koululaisnäytökset
- Moderni ihminen ja multitalentti
Periferia - projekti 2009-2013
"Periferia" on kaksiosainen poikkitaiteellinen projekti, joka tapahtuu sekä Pohjois-, että Itä-suomen alueilla.
Ensimmäinen osa projektia on valmistaa runoa, musiikkia ja sirkusta yhdistävä esitys, joka on tarpeeksi pienimuotoinen että se mahtuu yhteen henkilöautoon esiintyjineen. Kokonaisuutta esitetään pienillä paikkakunnilla, kuppiloissa ja toreilla. Esiintymisten yhteydessä jutellaan paikallisten ihmisten kanssa ja tutustutaan paikallisten elämään.
Kaikki esiintymismatkat ja haastattelut ym. mitä tien päällä tapahtuu, tallennetaan hyvin, valokuvaten, videoiden ja ääninauhuria käyttäen. Esiintymismatkoista ylläpidetään myös jatkuvapäivitteistä blogia.
Projektin toinen osa on dokumenttiaineiston kokoaminen näyttelyksi ja dokumenttielokuvaksi. Näyttely avataan ensimmäisen kerran Rovaniemellä, mutta se viedään myös Etelä-Suomeen.
Projektia tukee Suomen kulttuurirahasto, Lapin Maakuntarahasto sekä Taiteen keskustoimikunta
Seuraavat näytökset
Syvä, ensi-ilta
Cirko -festivaalit, Helsinki, toukokuu 2012
ke 9.5. klo 21:00
to 10.5. klo 21:00
Hiljaisuus -festivaali 6.-10.6.2012
Ohjelmassa mm.
Teho Majamäki & Tapani Rinne
Kallo Collective
Kohti sua
Minna Raskinen
Toimintahistoriaa
Tiivistelmä Agit-Cirk:n vuoden toiminnasta löytyy tästä.
Esittely vuoden 2010 Hiljaisuus -festivaalista löytyy tästä.
Vuoden 2010 toinen Pohjoinen sirkus- ja runokiertue takana
Lue Blogi
Viimeisin päivitys 19.4.2011
Media
Kohti sua
Häpeä - kabaree
Hiljaisuus -festivaali
Periferia -projekti












